Vallalla on megalomaaninen sunnuntai vitutus! Viikonloppu on mennyt liian nopeasti huonossa seurassa, töissä ja tyhmäillessä! Avomiehen vanhemmat tuppautuivat meille perjantaina ja siinä tuli sitten juotua muutama lasillinen viiniä. Tyhmäähän se oli, mutta tuntui tarpeelliselta siinä hetkessä. Lauantain työpäivä tuntui ehkä siksikin pitkältä, turhalta ja erittäin väsyttävältä! Ja pitihän sitä sitten eilenkin ottaa...en tajua miksi! Olin yksin kotona eikä ollut edes kiinnostusta lähteä mihinkään juhlimaan vaikka eräs kaverini yrittikin minua mukaansa suostutella..
Tämä päivä onkin sitten mennyt ihan harakoille. Oon vaan katsonut televisiota ja kelloa vuorotellen! Avokki tulee illalla kotiin ja silloin olisi tarkoitus keskustella tästä vallitsevasta tilanteesta. Mua pelottaa, et en saa vieläkään sanottua et haluan muuttaa pois tästä asunnosta. Väliaikaisesti vai kokonaan..sitä en tiedä vielä. Olen tänään katsellut itselleni asuntoa vuokralle ja täyttänyt muutaman hakemuksenkin asiaan liittyen! Tuntuu hyvältä, et oon saanut asiaa eteenpäin!
Keskustelin poikaystävän kanssa perjantaina puhelimessa. Se oli hyvä puhelu! Tosin sen saman jauhamiseksihän se meni..voinko luottaa sinuun ja voitko luottaa minuun! Sanoin, vastoin aikaisempia sanomisiani, että mulle ei ole OK jos hän tapailee samalla muitakin. Tuntuu, et ollaan nyt ajatuksen tasolla ainakin samalla linjalla tässä suhteessa. Ei oleteta, että tämä automaattisesti kestää läpi elämän, mutta panostetaan kuitenkin molemma tähän täysillä! Mulla on hirvittävän huono omatunto siitä, etten voi olla aivan täysin rehellinen omasta tilanteestani. Ja uskon, että siksi minulla on kokoajan epävarma olo tästä suhteesta. Tilanne ahdistaa...ahdistaa ja ahdistaa! Tarvitsisin aivan kokoajan varmistusta siitä, että toinen ei ole muuttanut mieltään..pelottaa et muhun sattuu kovasti! Ehkä ansaitsisin sen...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti