Tilanne on siis tämä: Minulla on siis avomies sekä mies, jonka kanssa tapailen ja vietän hyvinkin intiimiä elämää ja johon olen ihastunut. En oikein itsekään tiedä miksi olen ajautunut tällaiseen tilanteeseen. Tiedän kyllä miten, mutta en miksi! Ei ole ollut aikaa, halua eikä voimia pohtia asiaa. Olen elänyt hetkessä niinkuin minulla on tapana.
Kaikki on vain tapahtunut...nopeasti..ehkä jopa liian nopeasti.
Kesän lopussa laitoin viattoman ilmoituksen netin seuranhakupalstalle. Ajattelin, että ehkä viestitän siellä jonkun kivan kanssa hetken ja häviän sitten kaikessa hiljaisuudessa pois kun mistään tai kenestäkään ei kuitenkaan ole mihinkään ikinä! Näin ei kuitenkaan käynyt löysin tämän ihanan miehen, joka on elämässään saanut kokea kaikenlaista ja on vähintään yhtä rikki kuin minä..
Löytäisin ainakin tuhat ulkopuolista syytä siihen miksi käyttäydyn näin. Selittäisin, että parisuhteemme ei toimi, tämä ei ole sitä mitä haluan ja että mieheni ei ymmärrä minua, olemme liian erilaisia...voisin väittää, etten ole onnellinen ja tämä kaikki on siksi oikeutettua. Tällainen selittely ei ole kuitenkaan oikein eikä edes reilua! Todellinen syy on se, etten osaa olla paikoillani. En kykene selvittämään päänsisäistä myllerrystäni..on helpompi paeta tilanteita ja toivoa niiden ratkeavan itsestään....niinkuin on käynyt aikaisemminkin! Olen päässyt elämässä liian helpolla ja pakenen aina kun tilanne menee liian monimutkaiseksi tai ahdistavaksi..huoh!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti