Tänään mulla on ollut saikkuperjantai. Keskiviikon kurkkukivun lisäksi eilen nousi onneksi myös kuume ja pystyin hyvällä omallatunnolla jäämään kotiin potemaan! Tosin ihanat tytöt tulee tänään meille ottamaan viintä eli kai työkyvyttömyys on korvienkinn välissä :D
Tosin tänään otetaan ihan sivistyneesti sillä huomenna lähden hotellireissulle poikaystävän kanssa!
Viime yö kului taas yökylässä poikaystävän luona. Ilta oli erilainen kuin yleensä, sitä voisi kuvailla sellaiseksi pitkään parisuhteessa olleiden ihmisten perusillaksi. Makasin toisen kainalossa sohvalla telkkaria katsellen. Toinen oli väsynyt ja minä kipeä! Toki jäin kaipaamaan sitä hellimistä jota yleensä harrastamme, mutta toisaalta tällainen ilta oli hyvä kokea. Huomasin nimittäin, että nautin tästä ihan yhtä paljon. Kumpikaan ei ollut kiusaantunut ja mikä parasta poikaystävää ei haitannut se, että minä olin yskänen, räkänen, kuumeinen ja nuutunut :D Nukkumaankin käytiin lähekkäin ja vielä aamullakin huonosti nukutun yön jälkeen hän oli sitä mieltä, että oli mukavaa nukkua mun kanssa <3
Yökyläilyllä käynti sujui avokin puolelta taas yhtä kivuttomasti kuin edellinenkin kerta.
Ehkä se on hänelläkin niin, että sitä mitä ei kysy, sitä ei tiedä eikä sitä silloin ole olemassakaan!
Olen viime aikoina huomannut olevani avokilleni turhan töykeä ja tyly!
Täytyy tsempata asiassa, sillä eihän minun tarvitse olla vittumainen ämmä häntä kohtaan,
vaikka suuri rakkauden ja välittämisen tunne onkin poissa!
Tämä on uusi suosikki biisini. Kuuntelin sitä aamulla koko matkan poikaystävältä kotiin ja mietin, että onko minulla elämässäni ketään sellaista ihmistä kun tuossa laulussa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti